Kenellä on lupa nauttia?
Kun kevätaurinko lämmittää ja luonto heräilee eloon, lyhenevät lahkeet pohjolassakin. Ihmiset kiinnostuvat jälleen toisistaan, saattaapa kadulla nähdä hymynkareenkin vastaantulijan kasvoilla ja monella ajatukset laukkaavat keskimääräistä villimmin. Kevät ja alkukesä on ihanaa aikaa haaveilla ihastumisesta, kesäromanssista, valoisista illoista ja yhteisistä yöttömistä öistä. Mutta kenelle nämä ajatukset ovat sallittuja, entä kenellä on oikeus tehdä todeksi omia kesähaaveitaan?
Luin taannoin Rouva Syldin vavahduttavan blogitekstin aiheesta "Kunniallinen äiti ei pervoile" ja aihe jäi kaihertamaan mieltäni moneksi päiväksi. Tottakai äitinä, mutta myös laajemmin. Heräsi kysymys: kenellä on lupa nauttia? Kenellä on lupa toteuttaa itseään, olla juuri sellainen kuin on, kenellä on lupa irstailla menemään silloin kun mieli tekee?
Vaikka asenteet ja ilmapiiri ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana huomattavasti sallivampaan suuntaan, ei käy silti kiistäminen, että tietyt ajatusmallit ovat juurtuneet syvälle kulttuuriimme. Ihmisiä leimataan ja lokeroidaan edelleen herkästi ja tuntuu, että toisten tekemiä valintoja on jotenkin ihan ok arvostella tai tuomita julkisesti. Ollaanko siis vieläkin, vuonna 2019, tilanteessa, jossa seksistä saa nauttia 1,5 kertaa viikossa jos on parisuhteessa ja silloinkin mieluiten niin, että ei nyt kauheasti huudella siitä, oliko kivaa vai ei? Ja jos on sinkku, niin silloin varsinkaan ei huudella jos joskus kerran on saanut, vahingossa. Että jos oltais vaan ihan hys ja hiljaa, niin onko silloin kaikilla parempi mieli?
En kiellä, ettenkö olisi itsekin joskus arvostellut tai ainakin kummeksunut muiden tekemisiä. Koen kuitenkin, että olen kasvanut henkisesti aikalailla ja pystynyt avartamaan omaa maailmankatsomustani niin, että en koe enää tarvetta tuomita muita. Kaikkeahan ei tarvitse ymmärtää eikä kaikesta todellakaan tarvitse olla aina samaa mieltä, mutta voisiko kuitenkin höllätä sen verran, että antaisi jokaisen elää niin kuin kukin parhaaksi katsoo? Jos annettaisiinkin kaikkien nauttia, jokaisen omalla tavallaan? Se ei ole millään tavalla minulta pois, jos joku muu haluaa elää erilaista elämäntyyliä kuin minä. Miksi siis joku muu pahastuisi siitä, mitä minä teen tai en tee ja kenen kanssa, niin kauan kun en omalla toiminnallani satuta tai loukkaa ketään?
Minusta kaikilla tulisi olla lupa nauttia. Jokaisella pitäisi olla oikeus toteuttaa ja ruokkia omaa seksuaalisuuttaan, nauttia omasta kehostaan ja tulla kosketetuksi juuri sellaisella tavalla, joka vavisuttaa ja ravistaa niin mieltä kuin vartaloakin. Jokaisella täytyy olla oikeus piirtää omat rajansa ja kieltää koskettamasta tavalla, joka ei tunnu hyvältä. Jokaisella tulisi olla oikeus tulla rakastetuksi, arvostetuksi ja hellityksi. Jokainen tarvitsee sitä ja jokainen ansaitsee sen. Annetaan toisillemme vapaus olla täysin omia itsejämme, ilman pelkoa leimaamisesta, tuomitsemisesta tai varsinkaan hylätyksi tulemisesta.
Annetaan toisillemme lupa irstailla ja yritetään muistaa, että vaikka juuri sinä et nauttisi nahkapiiskan sivalluksesta pakaroillasi, niin hei - joku muu voi nauttia. Ja se on tosi ok.
Luin taannoin Rouva Syldin vavahduttavan blogitekstin aiheesta "Kunniallinen äiti ei pervoile" ja aihe jäi kaihertamaan mieltäni moneksi päiväksi. Tottakai äitinä, mutta myös laajemmin. Heräsi kysymys: kenellä on lupa nauttia? Kenellä on lupa toteuttaa itseään, olla juuri sellainen kuin on, kenellä on lupa irstailla menemään silloin kun mieli tekee?
Vaikka asenteet ja ilmapiiri ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana huomattavasti sallivampaan suuntaan, ei käy silti kiistäminen, että tietyt ajatusmallit ovat juurtuneet syvälle kulttuuriimme. Ihmisiä leimataan ja lokeroidaan edelleen herkästi ja tuntuu, että toisten tekemiä valintoja on jotenkin ihan ok arvostella tai tuomita julkisesti. Ollaanko siis vieläkin, vuonna 2019, tilanteessa, jossa seksistä saa nauttia 1,5 kertaa viikossa jos on parisuhteessa ja silloinkin mieluiten niin, että ei nyt kauheasti huudella siitä, oliko kivaa vai ei? Ja jos on sinkku, niin silloin varsinkaan ei huudella jos joskus kerran on saanut, vahingossa. Että jos oltais vaan ihan hys ja hiljaa, niin onko silloin kaikilla parempi mieli?
En kiellä, ettenkö olisi itsekin joskus arvostellut tai ainakin kummeksunut muiden tekemisiä. Koen kuitenkin, että olen kasvanut henkisesti aikalailla ja pystynyt avartamaan omaa maailmankatsomustani niin, että en koe enää tarvetta tuomita muita. Kaikkeahan ei tarvitse ymmärtää eikä kaikesta todellakaan tarvitse olla aina samaa mieltä, mutta voisiko kuitenkin höllätä sen verran, että antaisi jokaisen elää niin kuin kukin parhaaksi katsoo? Jos annettaisiinkin kaikkien nauttia, jokaisen omalla tavallaan? Se ei ole millään tavalla minulta pois, jos joku muu haluaa elää erilaista elämäntyyliä kuin minä. Miksi siis joku muu pahastuisi siitä, mitä minä teen tai en tee ja kenen kanssa, niin kauan kun en omalla toiminnallani satuta tai loukkaa ketään?
Minusta kaikilla tulisi olla lupa nauttia. Jokaisella pitäisi olla oikeus toteuttaa ja ruokkia omaa seksuaalisuuttaan, nauttia omasta kehostaan ja tulla kosketetuksi juuri sellaisella tavalla, joka vavisuttaa ja ravistaa niin mieltä kuin vartaloakin. Jokaisella täytyy olla oikeus piirtää omat rajansa ja kieltää koskettamasta tavalla, joka ei tunnu hyvältä. Jokaisella tulisi olla oikeus tulla rakastetuksi, arvostetuksi ja hellityksi. Jokainen tarvitsee sitä ja jokainen ansaitsee sen. Annetaan toisillemme vapaus olla täysin omia itsejämme, ilman pelkoa leimaamisesta, tuomitsemisesta tai varsinkaan hylätyksi tulemisesta.
Annetaan toisillemme lupa irstailla ja yritetään muistaa, että vaikka juuri sinä et nauttisi nahkapiiskan sivalluksesta pakaroillasi, niin hei - joku muu voi nauttia. Ja se on tosi ok.
Kommentit
Lähetä kommentti