Miesten vuoro

Parin viime vuosikymmenen aikana tasa-arvo on ottanut valtavia loikkia eteenpäin ja esimerkiksi naisten oikeuksista pidetään meteliä tasaisin väliajoin – toki syystäkin. Sen siivittämänä tuntuu olevan meneillään myös jonkinlainen naisten seksuaalisen vapautumisen aikakausi; nykynainen on itsenäinen, vahva ja seksikäs omilla ehdoillaan. Nykynainen voi ostaa häpeilemättä vibraattorin ja kertoa siitä kavereille, sillä nykynainen runkkaa ja panee siinä missä miehetkin.

Samalla kun aiempaa avarakatseisempi seksipuhe ja seksipositiivinen ilmapiiri tuntuu levittäytyvän kaikkialle ympärillämme, on yksi asia silmiinpistävästi vinksallaan: ovatko asenteet miehen seksuaalisuudesta jämähtäneet edelleen 80-luvulle? Siinä missä naisia kehotetaan nauttimaan omasta ja kumppanin (yhden tai useamman) kehosta ja ottamaan ilo irti seksuaalisuudesta, tuntuu että vanhanaikainen stereotypia heteromiehestä pitää tiukasti pintansa. Mies on aina valmis, mies tuikkaa sisään, laukeaa ja ottaa ulos, mies ei puhu eikä pussaa. Mies ei tarvitse apuvälineitä tai leluja ja heteromies ei missään nimessä laita omaan anaaliinsa mitään koska se on homoa.

Käytännön tasolla olen huomannut tämän ilmiön, kun olen keskustellut omien miespuolisten ystävieni kanssa. Periaatteessa seksistä voi puhua, noin yleisellä tasolla, ja naisten leluvalikoima kiinnostaa yleensä yllättävänkin paljon. Kuitenkin lähes poikkeuksetta, kun puhe kääntyy miesten tuotteisiin, alkaa naureskelu ja vastarinta: ”no emmä nyt tollasta tarvii”, ”ei oo mun juttu” ja ”emmä kyllä kehtais”. No siis tota noin. Kysehän ei ole siitä, tarvitseeko jotakin tuotetta vai ei – en minäkään periaatteessa tarvitse vibraattoria, mutta onhan se nyt silti kiva. Ja mistä tiedät, onko sun juttu, jos et ole kokeillut? Koitapa varsin, saatat yllättyä. Ja mitä tulee kehtaamiseen, niin henkilökohtaisesti ainakin arvostan ihmisiä, jotka haluavat ja uskaltavat avartaa maailmaansa ja etsiä uusia tapoja nauttia elämästä. ”Spice up your life” ja silleen.

Tuntuu täysin käsittämättömältä, että miehet sullotaan edelleen johonkin iänikuiseen muottiin luolaihmisestä joka ottaa niin saaliin kuin naisen ja pitää suunsa visusti kiinni omista toiveistaan, tunteistaan ja tarpeistaan. Vallalla on myös hullu myytti siitä, että miehen tehtävä on ajatuksenlukijan tavoin tietää kaikki kumppaninsa salaiset haaveet ja tyydyttää tämän tarpeet ilman, että kummankaan osapuolen tarvitsee sanoa mitään. Ja tietysti miestä panettaa aina, tai jos ei niin siinä on kyllä jotakin vikaa.

Jostakin syystä miehille kasataan hirveät paineet, pitäisi olla hellä ja hyvä rakastaja, mutta ei saa olla nössö ja pitää osata ottaa nainen rajusti silloin kun se daamille sopii, pitää olla perheen pää ja tuki ja turva, ei saa näyttää jos on haavoittuvainen, mutta herkkä mies se vasta ihana onkin ja pussatakin pitää, paitsi silloin kun naista ei huvita, naista kiukuttaa tai sillä on menkat tai kuut ja tähdet on väärässä asennossa ja muutenkin miehen pitäisi olla ”just sellanen täydellinen”. Ei kuulosta ihan reilulta, eihän?

Kahden poikalapsen äitinä en voi kuin toivoa, että myös miesten seksuaalisen vapautumisen aikakausi on jo nurkan takana. Toivoisin, että kun omat poikani ovat teini-ikäisiä, he saavat huomattavasti laaja-alaisempaa seksuaalikasvatusta virallisiltakin tahoilta, kuin mitä esimerkiksi oma ikäluokkani on peruskouluissa saanut. Toivoisin, että todellinen tasa-arvo ylettyisi näihinkin asioihin asti ja ettei kenenkään tarvitsisi häpeillä omaa seksuaalisuuttaan, omaa herkkyyttään tai sitä, että haluaa itse ottaa vastuun omasta nautinnostaan. Toivoisin, että kommunikaatio niin parien kesken kuin yleisellä tasollakin olisi avoimempaa ja asioista puhuttaisiin todella paljon suoremmin kuin vielä nykyään. Toivoisin, että saisin kasvattaa lapseni maailmaan, jossa miehen malli ei ole mustavalkoinen ja yksiulotteinen, maailmaan, joka on avarakatseinen, monisävyinen ja todella sanan jokaisessa merkityksessä tasa-arvoinen.