Nainen, joka rakasti itseään.

Olipa kerran nainen, joka oli ylpeä itsestään. Nainen, joka viihtyi kehossaan, rakasti ja helli sen jokaista ruttua, kohoumaa ja kolhua. Nainen, joka oli itselleen lempeä ja arvostava. Nainen, joka pärjäsi elämässään pitkälle sillä, että oli hyvä tärkeimmälleen: itselleen

Tuo nainen en ole minä.

Olemme kaikki kuulleet saman virren sen sata kertaa: rakasta itseäsi, ole itsellesi lempeä ja hyvä, SINÄ olet ainoa ihminen, jonka kanssa sinun on tultava toimeen 247 ja niin edelleen. Tätä mantraa toistetaan aina ja kaikkialla – eikä siinä ole mitään väärää, koska joka sana tuosta on totta. Kun olet sinut itsesi kanssa, on elämä paljon mukavampaa ja helpompaa. Simple as that. Noin niin kuin teoriassa.

Mikä siinä sitten on niin vaikeaa? Siinä, että ihan oikeasti voisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Vaikka olen kuinka tietoinen siitä, että itsensä rakastaminen on ensimmäinen – ja merkittävin – askel kohti onnellista elämää, vaikka kuinka yritän työstää mindfullnesia tai muita ollaanpa-nyt-helvetin-positiivisia -harjoituksia ja vaikka vatvon tätä asiaa niin ystävien kuin terveysalan ammattilaistenkin kanssa joka Jumalan viikko niin silti ei. Ei vaan lähe.

Viimeksi tänään sain itkupotkuhermoromahduksen, koska ”mä oon ruma ja tyhmä ja lihava eikä mussa oo mitään kiinnostavaa!”. Niin. Varmaan aika moni pystyy samaistumaan näihin fiiliksiin, ainakin välillä. Ne on hirvittävän kuluttavia hetkiä ja pahimmillaan ne voi vetää mielen matalaksi moneksi päiväksi. Ja kun ne on monesti ihan turhia hetkiä! Tarkastellaanpa lähemmin:

Kohta 1: jokainen meistä on arvokas. Ihan sama, minkä näköinen, kokoinen, kuinka kuhmurainen tai muodoton on, jokainen on silti saman arvoinen. Eli precious. Timanttii ja silleen.

Kohta 2: katso ympärillesi. Aika varmasti myös sinulla on joku, jonka mielestä juuri sinä olet aivan mittaamattoman tärkeä, rakas ja ihan vaan yleisesti paras. Ihan sama, vaikka se tyyppi joka näin ajattelee, olis sun äiti, kaikki lasketaan.

Kohta 3: jokaisella on oikeus nauttia. Itsestään, elämästä, pienistä jutuista, seksistä, ihan mistä ikinä saakaan kiksejä (paitsi jos se on laitonta). Muista, että lähtökohtaisesti sun nautinto ei ole keneltäkään muulta pois, joten anna palaa vaan!

Kohta 4: välillä saa masentaa ja ahdistaa ja se on myös ihan ok. Mutta sen jälkeen olisi hyvä muistutella itseään taas siitä, ettei asiat välttämättä ole ihan niin mustavalkoisia. Muistella kaikkia hyviä juttuja, huomata itsestään kauneus ja ajatella vaikka väkisin, että ”ehkä mä oon sittenkin ihan ok”.

Joskus vaan tulee totaalinen hermoromahdus, ei maha mittään.

Eli summa summarum: välillä vituttaa. Ja ahdistaa. Ja tuntuu, että kaikki on kurjaa. Se on ihan ok, mutta siihen ei kannata jäädä vellomaan liian pitkäksi aikaa. On myös hyvä muistaa, että todennäköisesti kaikkia ahdistaa joskus. Ei siis kannata verrata itseään muihin tai soimata itseään siitä, että välillä on huono fiilis. Se on inhimillistä, mutta on tärkeää nähdä ero jatkuvan itsensä ruoskimisen ja hetkellisen ahdistuksen välillä. Suosittelen suhtautumaan avoimin mielin näihin ”ajattele joka päivä hyvää itsestäsi” -tyyppisiin harjoituksiin, vaikka olisit kuinka kyyninen ja pitäisit tällaista ihan höpöhöpönä. Avarra mieltäsi, saatat yllättyä.

Toinen hyväksi havaittu vinkki on yksinkertaisempi: runkkaa joka päivä. Tai aina kun masentaa. Se ei tasoita kehon kuhmuroita tai poista aknea, mutta tuleepahan ainakin parempi mieli.